Tietoa Creddosta

Creddon missio

Kuluttajille on tehty erittäin helpoksi vertailla rahoitusvaihtoehtoja netissä, mutta yrityksille, ja varsinkin pienemmille yrittäjille, tämä on ollut haastavaa. Me Creddolla kysyimme itseltämme, miksi näin on? Miksi lainojen vertailu ja kilpailutus yrityksille on tehty vaikeaksi ja aikaa vieväksi, vaikka yritysten pitäisi rahoituksen sijasta keskittyä ydinosaamiseensa?

Yksi yritysten perusedellytyksistä on mahdollisuus rahoittaa toimintaansa. Tästä syystä yritysten pitäisi helposti pystyä vertailemaan yrityslainat. Ratkaisuna tähän haasteeseen päätimme perustaa Creddon!

Meillä, jotka perustimme Creddon, on kokemusta välityspalveluista sekä finanssiteknologiasta yleisesti. Tämä osaaminen antaa meille ainutlaatuisen edun viedä alaa digitaaliseen tulevaisuuteen ja tätä kautta auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä löytämään parhaat mahdolliset lainavaihtoehdot.

Perustietoa meistä

Creddo on perustettu vuonna 2019 ja liikkeelle se lähti Ruotsin markkina-alueelta. Tällä hetkellä toiminta on kuitenkin laajentunut kattamaan sekä Suomen että Alankomaat. Lisäksi meillä on tavoitteena laajentua entisestään uusiin maihin.

Avullamme jo tuhannet tyytyväiset yritykset ja yrittäjät ovat löytäneet sopivan rahoitusratkaisun ja jatkossa pyrimme palvelemaan teitä yrittäjiä ja yritysten edustajia entistä kattavammin.

Tervetuloa Creddon käyttäjäksi!